maanantai 31. elokuuta 2009

VIHREÄN LIITON MUSTA KIRJA

Vihreät ovat

- osaltaan vastuussa YLEn sensuurista, mm. ruotsalaisasioitten sensuurista: kielilaki, ruotsalaistamiskampanjat, presidentin asioitten sensuuri, valtapuolueitten asioitten sensuuri, propaganda jne

Kuvassa Ajankohtaisen kakkosen Krista Taubert. Ohjelma on poliittinen jota hallitsee "punavihreä mafia".

- hallituksessa vastuussa myös lehdistösensuurista, valtioneuvosto voi monin tavoin painostaa sanomalehtiä (mm. sanomalehtituin eli veronmaksajien rahalla), jotka useimmiten sensuroivatkin poliitikkojen haluamia aiheita. Huijaten samalla lukijoitaan.

- äänestävät eduskunnassa aina rahaa rkp:n järjestöille, joilla on upporikkaat säätiöt hallussaan. Miljardiomaisuus jaettavaksi lahjuksina Suomen puolueille ruotsalaisen imperialismin pönkittämiseksi. Eli veronmaksajien rahoilla lahjotaan puolueemme, Suomen kansan etuja vastaan!

- kielilaki riistää suomalaisia. Aihetta tietysti sensuroivat sanomalehdet, YLE ja muut tv-kanavat. Kielilain puolesta 11.2.2003 äänestivät vihreistä Janina Andersson, Ulla Anttila, Tuija Brax, Merikukka Forsius, Satu Hassi, Irina Krohn (kielilakikomitean jäsen), Rauha-Maria Mertjärvi, Kirsi Ojansuu, Erkki Pulliainen, Anni Sinnemäki ja Osmo Soininvaara. Nämä siis pyrkivät häivyttämään suomalaisista suomalaisuuden ja myös ohjaamaan Suomen valtion kassan Ruotsin hallituksen imperialistisille tavoitteille.

- ruotsalaistamisen ainoa poikkeus on yo-kirjoitusten vapautus pakkoruotsista vuonna 2004, 40 000 lukiolaisen mielenosoituksen jälkeen. Vapautta vastustivat lähes kaikki vihreät kansanedustajat, eli Janina Andersson, Tuija Brax, Tarja Cronberg, Merikukka Forsius, Heidi Hautala, Jyrki Kasvi, Irina Krohn ja Anni Sinnemäki olivat Tukholman puolella, Suomen kansaa vastaan.



- tiedotusvälineiden propaganda esittää vihreät "kapinallisina", vaikka nämä ovat omaksuneet häikäilemättömät diktaattorin elkeet jo aikoja sitten. Vihreät ovat sekä sdp:n että rkp:n apupuolue ja sitä rahoittaa ruotsalainen rahavalta. Vihreä Liitto kannattaa ruotsalaisten ja ulkomaalaisten etuoikeuksia Suomessa. Suomen vihreät ovat osa salaista suur-Ruotsi-puoluetta ja ruotsalaista imperialismia.

Vihreitä rahoittaa ruotsalainen rahavalta.


Kuvassa Suomen Luonto -lehti (vihr) mainostaa Wallenbergien yrityksiä. Eikä mainonta ole ilmaista. Kemijärven sellutehtaan lakkauttivat Wallenbergit, pakkoruotsin kummisedät.

Suomalaisyritykset eivät tietenkään tue itselleen vahingollista tahoa (vihreitä). Oululainen kauppakeskus Arina paljasti vuosia sitten antavansa rahaa kaikille muille puolueille paitsi ei vihreille. Vihreää Liittoa rahoittavat myös rkp:n säätiöt, joilla on miljardiomaisuus. Iltalehti julkaisi 16.6.2009 puoluesihteeri Jarmo Korhosen listan puolueen ulkopuolisesta rahoituksesta kesästä 2006 lähtien: kepun ruotsalaissiiven Helena Tornberg (varsin tuntematon poliitikko) sai 5000 euroa - rkp:n säätiöltä! Samanlaisia summia saanevat vihreätkin.

Vihreä liitto on riippuvainen ruotsalaisesta rahavallasta, mikä näkyy myös puolueen logon ruotsinkielisyydessä. Siksi puolue levittää Freudenthalin rotuoppien mukaisia käsityksiä kansalaisten sivistymättömyydestä, josta ruotsin kieli ja sokea ruotsalaismielisyys muka parantaisi. Freudenthalin rotuoppeja noudattavat YLE, muut tv-kanavat ja useimmat sanoma- ja aikakauslehdet.

Puolueitten äänestyskäyttäytymiset on vuosikymmeniä myyty rkp:lle ja lahden taakse, näille tärkeissä asioissa.



Kuvassa A-Studion Jukka Valtasaari 1990-luvun alussa. A-Studio on erittäin taantumuksellinen ohjelma, jossa ei ole ollut koskaan yhtään ruotsalaistamista käsittelevää juttua. Ohjelma muiden YLEn ohjelmien lailla vaikenee ruotsalaistamisesta, kuten myös poliitikkojen osuudesta asiaan.

- Vihreä liitto aikoo lakkauttaa järjestöt, joilla on eri mielipide kuin poliittisella eliitilla. Länsimaisen yhteiskunnan perusoikeus on järjestäytymisvapaus, nyt oppositiohenkisiä järjestöjä uhkaillaan lakkauttamisella! Suomi on tässäkin suhteessa diktatuurijärjestö.

- syrjäyttämistä: Vihreä liitto aikoo syrjäyttää ruotsia osaamattomat: "Jollette suorita hyväksyttyä arvosanaa ruotsin kielessä, teidät syrjäytetään järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle .." lausui YLE tv-uutisissa vuonna 2004 Opetushallinnon korkea virkamies syrjäytettäville koululaisille. Eli puolueiden tarkoitus on syrjäyttää ihmiset, jotka eivät osaa ruotsia - lausunnon perusteella Suomessa vallitsee kansalaisten erottelu (apartheid) ruotsalaismielisyyden perusteella.

- vihreät estävät ihmisten työllistymisen, valtion virastossa "ei voida palkata ruotsia osaamattomia ihmisiä". Freudenthalin rotuoppeja noudattavat myös muut valtapuolueet, kuten sdp, vasemmistoliitto ja kepu.

- vihreät alkoholisoivat nuoria ja muuta väestöä erilaisin vaikuttamiskeinoin, koska alkoholisoituneita on helpompi hallita.

- moni vihreä poliitikko suosittelee huumeiden käyttöä, vaikka lievätkin huumeet aiheuttavat vakavia terveyshaittoja. Kovat huumeet pitkään käytettynä tappavat. Vihreillä lienee yhteyksiä kansainväliseen huumerikollisuuteen. Tähän viittaa myös huumepoliisien vainoaminen vihreitten päästyä ministereiksi. Vihreät selvästi nauttivat päästessään lopettamaan ihmisiä huumeilla.

- Vihreä liitto valehtelee kannattajilleen sensuroidun median välityksellä.


Kuvassa Heidi Hautala YLEn tv-uutisissa 30.1.1991. Heidi Hautala on mukana salaisessa ruotsin kieltä tyrkyttävässä viisivuotisessa kampanjassa, josta hän ei ole puhunut mitään eri vaalitilaisuuksissa. Myös tiedotusvälineet sensuroivat kampanjaa, jotta kansa ei tietäisi siitä mitään.
http://lyyxem.freehostia.com/

SANOMALEHTIEN SENSUURIA JA PROPAGANDAA

Kesällä 2009 Suomen Kuvalehti ja monet sanomalehdet ylistivät pääkirjoituksissaan korkeimman hallinto-oikeuden presidenttiä ja tämän valtamietintöä, mainitsematta lainkaan tämän ruotsalaistamistyötä: KHOn pressa oli vuosina 1999-2003 kielilakikomitean puheenjohtaja.


Kuvassa Nelosen uutiset 13.3.2009 uutisoimassa venäläisten maakaupoista (harhaanjohtavasti) toisen kaupallisen tv-kanavan uutisoitua venäläisten ostettua maata puolustusvoimien linkkien ja varuskuntien läheltä - tämän Nelonen ja Sanoma-konsernin lehdet sensuroivat. Kuten myös kaikki ruotsalaisasiat, kielilaista ei Nelosella ole ollut ainuttakaan juttua; asiatonta propagandaa kyllä oli ennen kielilakiäänestystä.

Ammattiliitot eivät millään tavoin puolustaneet työläisiä kiristyneiltä ruotsin kielen taitovaatimuksilta, kielilakikomitealle toimittamissaan lausunnoissa eikä myöhemminkään.
SAK:n vanhat pierut suorastaan tukevat rkp:n ja Ruotsin hallituksen imperialismia.



Ruotsalaisministerit muuten vierailevat Suomessa usein mm. käskemässä poliitikkojamme eivätkä sanomalehdet kerro näistä vierailuista mitään. Ja silloin kun vierailuista suomenkielisetkin sanoma- ja aikakauslehdet kertovat, niissä on aina suur-Ruotsin propagandaa. Esimerkiksi lehdet ihailevat Ruotsin 1600-luvun sotajoukkojen sankaritöitä eri Euroopan maissa näiden ryöstäessä ja murhatessa siviilejäkin. 1500-1700-luvuilla Ruotsi oli Euroopan laajentumishaluisin ja väkivaltaisin maa eivätkä Suomen sanomalehdet kerro tästä koskaan - ruotsalaisasioitten sensuurin vuoksi. "valhe, emävalhe, sanomalehti".



Seuraavaakaan asiaa on turha etsiä lehdistä: Suomen evankelisluterilainen kirkko ilmoitti vuonna 2003 laittavansa kielilain jäihin kahdeksi vuodeksi (ehkä kielilain kireiden ja yliampuvien vaatimusten vuoksi), mutta suur-Ruotsia ihailevat poliitikkomme määräsivät kirkon hyväksymään kielilain.
Poliitikot käskevät monia muitakin järjestöjä, mm. Punaista Ristiä, ihmisoikeus-, tiede- ja pakolaisjärjestöjä ja osittain ulkomaalaisjärjestöjä. Ja oikeuslaitos on Suomessa ainakin hovioikeustasolta ylöspäin täysin poliittinen.


Kuvassa Nelosen uutisten Pasi Tuohimaa tammikuussa 2009. Nelosen uutiset ei ole juuri kertonut eri järjestöjen poliittisista kytkennöistä.

EI RAHAA KÖYHILLE

Sosiaaliturvastakin on tulossa vain suurituloisten ja ulkomaalaisten onnenonkijoitten etuoikeus. Ansiosidonnaisia tukia maksetaan tulojen mukaan, eniten suurituloisille. Myös ulkomaiset turvapaikanhakijoita tulee Suomeen loputtomasti, koska nämä saavat veronmaksajilta hyvät rahat. Rahaa Kelalta saavat vähiten köyhimmät.

Ja ay-liike ajaa 40-60-vuotiaitten etuja, esimerkiksi SAK:n kesäkuun 2009 mietintö suomalaisten työurien pidentämisestä ehdotti potkujen antamista mieluiten nuorille (joille on kertynyt varallisuutta tuskin ollenkaan muihin ikäluokkiin verrattuna).



Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa kannattavat SAK ja sdp. Siksi sosiaaliturvaa saavat eniten suurituloiset ja köyhiltä otetaan pois vähäkin raha: kesäisin työtä vailla olevat opiskelijat eivät saa yhteiskunnalta mitään! Opiskelijat joutuvat hädässään jopa leipäjonoihin, mutta millä maksaa vuokra kun mikään taho ei anna rahaa?

Nuorista alle 10 % äänestää sdp:tä, joka kostoksi epää opiskelijoilta kesän ruokarahatkin. Tämä on nykyajan versio 1918 sodan punaisesta ja valkoisesta terrorista, tuhansia ihmisiä kuoli nälkään. Vastuussa opiskelijoiden heitteille jätöstä ovat punaiset, valkoiset ja vihreät kansanedustajat. Valtaosa johtavista suurituloisista virkamiehistä on demareita 1970-luvulta alkaneen poliittisen solutuksen vuoksi, joten myös sosiaaliasiat valmistelee sdp:n virkamies: ei euroakaan kesän työttömille opiskelijoille.
"joka ei sdp:tä äänestä, ei hänen ruokaakaan pidä syömän"


Kuvassa kielilain puolesta äänestänyt Suvi-Anne Siimes, joka myöhemmin loikkasi vasemmistoliitosta sdp:hen. Muun vasemmiston tavoin hänkään ei ole mitenkään selittänyt Suomen kansalle tukeaan rkp:lle ja Ruotsin hallitukselle näiden pyrkiessä ruotsalaistamaan suomalaisia. (kuva MTV3, 26.9.2002, muutama kuukausi ennen eduskunnan kielilakiäänestystä.)

MEDIAMAKSU VIE LEIVÄNKIN SUUSTA





Keväällä 2009 YLEn mediamaksua ehdotettiin perittäväksi kaikilta varallisuudesta riippumatta - kaikki roistopuolueet oikealta vasemmalle tukivat tätä. Kaikilta rahaa sama määrä, myös ylivelkaantuneilta, työttömiltä, köyhiltä, opiskelijoilta, kansaneläkkeen varassa kituuttelevilta papoilta ja mummoilta.. Tämä on tulonsiirto köyhiltä YLEn suurituloisille ja etuoikeutetuille työntekijöille.


YLEn radio- ja tv-lähetykset ovat täynnä poliitikkojen ja Ruotsin propagandaa.

KORONKISKURIT


Kuvassa Mirjam Kalland, joka on toiminut salaisessa kielilain toteutumista seuraavassa komiteassa. Hänen julkinen roolinsa keskittyy lapsiin. Hänen järjestönsä eivät ole suojelleet nuoria eivätkä lapsia vippifirmoilta.

Ruotsalaiset vippifirmat ovat rynnänneet saaliinjaolle kuin korppikotkat, tarjoavat lainaa kännykällä nuorille, humalaisille, köyhille ja muillekin erittäin korkealla vuosikorolla. Koska vippifirmat ovat ruotsalaisia, yksikään lahjottu valtapuolue (vihr, rkp, sdp, vas, kok, kepu) ei varmasti tue koronkiskureitten uhreja mitenkään. Samasta syystä yksikään sanomalehti ei nosta asiaa esille, ruotsalaisasioitten sensuurin vuoksi. Kaikki yhteiskunnan valtatahot ovat aina ruotsalaisten puolella, vaikka nämä tekevät mitä. Tässä tapauksessa syövät nuorten tulevaisuuden velkaannuttamalla nämä.