maanantai 31. elokuuta 2009

EI RAHAA KÖYHILLE

Sosiaaliturvastakin on tulossa vain suurituloisten ja ulkomaalaisten onnenonkijoitten etuoikeus. Ansiosidonnaisia tukia maksetaan tulojen mukaan, eniten suurituloisille. Myös ulkomaiset turvapaikanhakijoita tulee Suomeen loputtomasti, koska nämä saavat veronmaksajilta hyvät rahat. Rahaa Kelalta saavat vähiten köyhimmät.

Ja ay-liike ajaa 40-60-vuotiaitten etuja, esimerkiksi SAK:n kesäkuun 2009 mietintö suomalaisten työurien pidentämisestä ehdotti potkujen antamista mieluiten nuorille (joille on kertynyt varallisuutta tuskin ollenkaan muihin ikäluokkiin verrattuna).



Ansiosidonnaista sosiaaliturvaa kannattavat SAK ja sdp. Siksi sosiaaliturvaa saavat eniten suurituloiset ja köyhiltä otetaan pois vähäkin raha: kesäisin työtä vailla olevat opiskelijat eivät saa yhteiskunnalta mitään! Opiskelijat joutuvat hädässään jopa leipäjonoihin, mutta millä maksaa vuokra kun mikään taho ei anna rahaa?

Nuorista alle 10 % äänestää sdp:tä, joka kostoksi epää opiskelijoilta kesän ruokarahatkin. Tämä on nykyajan versio 1918 sodan punaisesta ja valkoisesta terrorista, tuhansia ihmisiä kuoli nälkään. Vastuussa opiskelijoiden heitteille jätöstä ovat punaiset, valkoiset ja vihreät kansanedustajat. Valtaosa johtavista suurituloisista virkamiehistä on demareita 1970-luvulta alkaneen poliittisen solutuksen vuoksi, joten myös sosiaaliasiat valmistelee sdp:n virkamies: ei euroakaan kesän työttömille opiskelijoille.
"joka ei sdp:tä äänestä, ei hänen ruokaakaan pidä syömän"


Kuvassa kielilain puolesta äänestänyt Suvi-Anne Siimes, joka myöhemmin loikkasi vasemmistoliitosta sdp:hen. Muun vasemmiston tavoin hänkään ei ole mitenkään selittänyt Suomen kansalle tukeaan rkp:lle ja Ruotsin hallitukselle näiden pyrkiessä ruotsalaistamaan suomalaisia. (kuva MTV3, 26.9.2002, muutama kuukausi ennen eduskunnan kielilakiäänestystä.)